keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Pihapuiden mm: Omenapuiden leikkaukset, sekä pensasaitojen ja ruohikoiden leikkaukset kun aika on: Tampere Koivistonkylä Messukylä Härmälä Teisko Pyynikki 044-3380291

------------------------- 

Kevättä vaikka talvelta vielä tovin näyttää: Talonmies-, puutarha- ja pihatyöt Tampere Pirkanmaa talousalueella. Katselmuksella aloitetaan ja lyödään lopullinen hinta lukkoon sähköpostilla alustavasti sovittuun kun nähty kohteessa:

     
Kevään tullen maan sulettua teemme myös pihanurmikoita maanmuokkauksia, etc mm: puutarhajyrsimellä Viking 585. 

Katso blogeistani lisää esim:


Omenapuiden leikkauksia Tohloppi Tampere teleskooppisahoilla ulottuvuus taattu 30.3.2022 pic10




Käteisellä alkavat hommat sopimuksen mukaisesti. = Mukavaa motivoivaa toimintaa, muu on ajan haaskuuta. Pyrin tekemään hommat laakista mikäli mahdollista, sekä samalla kartoittaen tulevia tarpeita

Omenapuiden leikkauksia Tohloppi Tampere teleskooppisahoilla ulottuvuus taattu 30.3.2022 pic2




Omenapuiden leikkaukset pihojen harjaukset, nurmikonhoito, omenapuiden leikkaukset, Tampereen piha- ja puutarhapalvelut, pihatyöt Tampere, vanhan ajan talkkaripalveluita Tampereelta pihojen keväisistä harjauksista puiden leikkauksiin ja pihapuiden kaatoihin.

Omenapuiden leikkaukset Tampere Koivistonkylä Messukylä Härmälä Teisko Pyynikki 044-3380291




Hommat toimivat rennolla otteella asiakkaan toiveita, omat näkemykseni asiaan tuoden kunnioittaen. Käteisellä edetään, hommat käynnistyvät kun setelit lompakossa sopimuksen mukaisesti.

Vaurioituneita viallisia omenapuita harvennetaan tarvittaessa moottorisahalla Talonmiespalvelu Tampere 044-3380291




Yhteydenottonne ensisijassa sähköpostilla, missä osoitteenne, sekä opastus parkkeerauksen suhteen esim mahtuuko pihaanne parkkeeraus homman ajaksi (vierasparkki?), toiveaikanne, kuvaus tarpeistanne, mahdollisesti kuvia kohteesta, etc
 
E-mail: Talonmiespalvelu@gmail.com 

044-3380291 whatsup

Omenapuiden leikkauksia Tohloppi Tampere teleskooppisahoilla ulottuvuus taattu 30.3.2022 pic21



























---------------
Erilaiset pensasaidat, ruohikot, nurmikot, risukot etc hoituvat teleskoppisahoilla raivaussahalla etc. 


Mikäli kuusiaitanne näyttää oheiselta niin ohjeeksi juuresta poikki ja oksistot silppuriin: Kuusiaidan katselmus Tampere: Yhteenvetona vanha aita nurin juuresta ja istuta uusi kuusiaita, voimme toki siinäkin olla apuna:








-------------------------------------------------------------------------------





























-------------------------------

lauantai 22. toukokuuta 2021

Taloyhtiöiden omakotitalojen etc asuinkiinteistöjen ruohikoiden leikkaukset alkoivat 22.5.2021 Talonmiespalvelu Tampere

 

Taloyhtiöiden omakotitalojen etc asuinkiinteistöjen ruohikoiden leikkaukset alkoivat 22.5.2021.

Yhteydenotot tilaukset ensisijassa: Talomiespalvelu@gmail.com
Toissijainen: 044-3380291 whatsup + signal

Kohteissa edetään käteisellä liki pääsääntöisesti 
Talonmiespalvelu Tampere pic1-7
























--------------

Pihojen purku- ja jätekuljetukset samoin kauttamme

https://noutopalvelu-jateasemalle-tampere.blogspot.com/

-----

Tuija-aitojen lyhennykset leikkaukset Tampere Nokia Lempäälä Pirkanmaa. Käteisellä edetään:


Https://Tuija-aitojen-leikkaukset.blogspot.com

-----

https://talonmies-puutarha-pihatyot-tampere.blogspot.com/

------------------

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Reippahasti edetään eri hommissa Talonmies-, puutarha- ja pihatyöt Tampere: Omenapuiden leikkaukset pihojen harjaukset, nurmikonhoito

Reippahasti edetään eri hommissa Talonmies-, puutarha- ja pihatyöt Tampere käteisellä edetään kohteissa. Kotitalousvähennysoikeus töistäni 

E-mail: Talonmiespalvelu@gmail.com Ensisijassa yhteydenotot sähköpostilla kiitos. 

Kuuloni ei ole aina puhelimessa parhaimmillaan eikä tilanne otollisin jos hommissa tai autoa ajamassa.

Puhelin varalle 044-3380291 whatsup jos nettinne ei jostain syystä suostu toimimaan

Ohessa nopsa esittelyvideo kombikoneella harjauksesta:



Hinnoittelu kohteen mukaan, käteistä kouraan niin homma alkaa:

Omenapuiden leikkaukset pihojen harjaukset, nurmikonhoito

Omenapuiden leikkaukset, Tampereen piha- ja puutarhapalvelut, pihatyöt Tampere, vanhan ajan talkkaripalveluita Tampereelta pihojen keväisistä harjauksista puiden leikkauksiin ja pihapuiden kaatoihin. Hommat toimivat rennolla otteella asiakkaan toiveita kunnioittaen käteisellä edetään

Erilaiset muutto- ja kuljetuspalvelut myös kauttani. Kysy ja kerro osoitteet, toiveaika, sekä mitä kuljetukseen kuuluu? Ovatko valmiina alhaalla, hissit molemmissa paikoissa etc? Kiitos






---------------------------
----------------------------------

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Lumenluontitilauksia tupruaa sitä mukaan kun lunta laskeutuu: Lunta yli nilkankorkeus joten lumenkolausta 13.1.2021 Talonmiespalvelu Tampere

Lumenluontitilauksia tupruaa sitä mukaan kun lunta laskeutuu:  Lunta yli nilkankorkeus joten lumenkolausta 13.1.2021 Talonmiespalvelu Tampere 

Tiedustelut tilaukset

Talonmiespalvelu@gmail.com - Kiitos.


Lunta yli nilkankorkeus joten lumenkolausta 13.1.2021 Talonmiespalvelu Tampere

Lumityöt ja muut hommat keskustassa sujuisivat paremmin kun muistetaan että autopaikkoja pitää kaavoittaa riittävästi ei alimittaisesti

Autoille lisää katuparkkeja Tampereen keskustaan jotta ihmiset saavat palvelunsa Talonmiespalvelu Tampere e-mail: Talonmiespalvelu@gmail.com



Lumityöt Tampere, tamperelainen lumenkolaaja, lumenluonnnit Tampere, lumenluoja Tampere, Talonmiespalvelu Tampere, tamperelainen talonmiespalvelu, lumityöt Tampere, pihatyöt Tampere, talonmiespalveluita Tampere

https://talonmies-puutarha-pihatyot-tampere.blogspot.com/

Talonmiespalvelu Tampere antaa moitteita autoilun rajoittamisille Tampereen keskustassa: 

-----------------
Vuodenaikojen mukaan tehdään erilaisia talonmiestöitä:

Lumenkolaukset Tampere aina kun nilkankorkeus ylittyy 13.1.2021 Talonmiespalvelu Tampere pic1-6 tämän päivän päivityksessä:








Tuli Tampereen Takahuhdissakin kolattua lunta illan päätteeksi:

---------------------------------------

tiistai 6. lokakuuta 2020

Pihojen syystoimina puiden leikkauksia puunkaatoja, pihojen haravointeja, nurmialueiden tyhjäyksiä, miten milloinkin sovitaan Pihatyöt Talonmiespalvelu Tampere

 



-----------------


-- 
Pihojen syystoimina puiden leikkauksia puunkaatoja miten milloinkin sovitaan Pihatyöt Talonmiespalvelu Tampere


 ---------------- 
Tiedustelut tilaukset ensisijassa Talonmiespalvelu@gmail.com
Puhelin whatsup 044-3380291 toissijainen yhteydenotto

 ------------------


----------------








Pitkin ja poikin tuli runkoja kaadettua stalpen kaadonsuuntaajan ja kaatosaksien avustuksella








Oli kyllä yksi perkele tuo pystyynkuollut tikkapuu, sai olla varuillaan ettei tullut niskaan kesken kaadon, latvuksista jäi kiinni toisiin vaan kaadonsuuntaajalla ja pystyssä sivuleikaten sai rojahtamaan polulle




Kaatosaha on syytä olla tehokas jotta itse kaato on nopea, eikä tule kitkuteluta kuolevia / kuolleita oksia niskaan, eikä tule myöskään oltua odotteluasemissa jos runko alkaakin rapista niskaan kesken kaadon:






Kun on jyrkkä kivinen rinne missä saa varoa kokoajan teräkosketuksia sammaleisiin kiviin niin pääasia on kunhan kaatuu ja jonkinmittaisia palasia tekee saunanpesään sopviksi:




Pihojen asuinalueiden tonttien raivauksia tiheiköistä kuolevista kuolleista puista Pihatyöt puidenkaadot Tampere Pirkanmaa 
--------------------------


Pihojen syystoimina puiden leikkauksia puunkaatoja, pihojen haravointeja, nurmialueiden tyhjäyksiä, miten milloinkin sovitaan Pihatyöt Talonmiespalvelu Tampere

-----


--

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Tarjoamme kysynnän ja tarjonnan mukaan erilaisia kantamis- piha-, puutarha- ja kattopalveluita sekä sopimusasiakkaillemme, että kertaluontoisesti muille niin yksityis- kuin yritysasiakkaille


Tarjoamme kysynnän ja tarjonnan mukaan erilaisia kantamis- piha-, puutarha- ja kattopalveluita sekä sopimusasiakkaillemme, että kertaluontoisesti muille niin yksityis- kuin yritysasiakkaille





Ohessa esimerkkejä tarjoamistamme palveluista jo näillä sivuilla mainittujen palveluiden lisäksi. Voit soittaa (mieluiten whatsupin kautta ja kysyä lisää palveluistamme. Selkeintä on aina kirjallinen tiedustelu ko tarvekartoitus tehden. En käytä sihteeripalveluita ja toisinaan on sitten puunkaato tai lumenpudotus kesken on mahdotonta puhelimeen vastailla, joten e-mailia ykkösenä. Kiitos
Talonmiespalvelu@gmail.com

Lumienkolaukset pihoilta, pihateiltä, parkkialueilta
Polanteiden poisto ns aurauskaluston tukkimien pihateiden avauksia

Lumentiputtamiset  / lumenpudotukset katoilta
http://lumenpudotus-Tampere.blogspot.com/

Lumenluonnit, lumienkolaukset https://Lumityot-Tampere.blogspot.com

Jätteiden kuljetukset kaatopaikalle

Puiden kaadot, puunkaato tyvestä tai korikaatoina, apuna mm stalpen kaadonsuuntaja, kaatosakset, lompakkotalja etc
https://Puunkaataja-Tampere.blogspot.com

Rännien puhdistukset, kattorännien tyhjäykset
https://kattorannien-siivoukset-tampere.blogspot.com/


Hiekkalaatikoiden täyttö/tyhjennys

Muuttopalvelua https://muuttopalvelua.blogspot.com
Kantoapua https://kantoapu.blogspot.com
Kuljetuspalvelua etc 
https://muutto-ja-kuljetuspalvelu.blogspot.com

Tyhjennyspalvelut: Kuolinpesät, muutot Tampere Pirkanmaa etc https://tyhjennyspalvelu.blogspot.com/

Kysy lisää!

Laidasta laitaan kauttamme, pannaan vaikka liput liehumaan:
Liputus, liputuspalvelut

Erilaiset nostotyöt lompakkotaljaa hyväksikäyttäen mm veneiden maihin vedot sopivaa puuta tai tukea käyttäen
https://lompakkotalja.blogspot.com

Yhteyttä ensisijassa heti sähköpostissanne tilauskohteen osoitteen, toiveaikanne ja että käteistä on sopimuksen mukaan / tai ennakkomaksu tilille hoituu 

E-mail: Talonmiespalvelu@gmail.com


Toimimme ensisijassa käteisellä on sitten muuttopalveluista pensasaitojen leikkauksista, puunkaadoista kyse

Puhelin: 044-3380291 whatsup ensisijassa on helpompi tallentaa kuin normipuhelut, eikä jäädä kaipailemaan vastaajapalveluita, kun voi siinä laittaa enemmänkin viestinä.

-----------------------------

https://talonmies-puutarha-pihatyot-tampere.blogspot.com/

----------------

tiistai 27. elokuuta 2019

Käteisellä edetään,Ruohikoiden pensaiden pensasaitojen puiden leikkaukset Akaa Nokia Lempäälä Ylöjärvi Tampere Pirkanmaa talousalueella,



Katso videoesittelymme ylläolevalta videolta sunnuntailta 25.8.2019 Ylöjärvi Pirkanmaa orapihlaja-aidan luota



Ruohikoiden pensaiden pensasaitojen puiden leikkaukset Akaa Nokia Lempäälä Ylöjärvi Tampere Pirkanmaa talousalueella. Käteisellä edetään

Yhteydenotot ensisijassa e-mail: Talonmiespalvelu@gmail.com

044-3380291 whatsupilla jos otatte yhteyttä laittakaa sinnekin sähköpostinne, koska jos kuittia kaipaatte, niin sekin tulee tilaussähköpostiinne.



---------------------


Talonmies-, puutarha- ja pihatyöt Tampere: Omenapuiden leikkaukset pihojen harjaukset, nurmikonhoito, maanmuokkaukset puutarhajyrsimellä, tilauksen mukaan käteisellä edetään


Omenapuiden leikkaukset, Tampereen piha- ja puutarhapalvelut, pihatyöt Tampere, vanhan ajan talkkaripalveluita Tampereelta pihojen keväisistä harjauksista puiden leikkauksiin ja pihapuiden kaatoihin. Hommat toimivat rennolla otteella asiakkaan toiveita kunnioittaen käteisellä edetään E-mail: Talonmiespalvelu@gmail.com



-----------



..............
Talonmies-, puutarha- ja pihatyöt Tampere Pirkanmaa
https://talonmies-puutarha-pihatyot-tampere.blogspot.com/ 
........